Avaan työhuoneeni oven. Aurinko on porottanut koko aamun, jonka jäljiltä huone tuntuu tukahduttavan kuumalta. Avaan ikkunan yläreunastaan raolleen. Ah, raikasta ilmaa. Tuntuu, että kaikkien saksalaisten asuntojen ilmanvaihto suoritetaan aina ikkunasta, kesällä että talvella. Avatessani sähköpostiani kuulen surisevan äänen lähestyvän. Aavistelen jo tulevaa. Kyllä, pörisijä osaa sitten tarkalleen suunnistaa pienestä ikkunanraosta sisälle huoneeseen. Se istahtaa ensin korkean kaktuksen kärkeen sipomaan siipiään. Raivaan ikkunan edustan kukista ja purnukoista, kollegani näyttää  keräilevän moisia, että saan ikkunan apposen auki. Paksun pullea mehiläinen ei kuitenkaan välitä avunantoyrityksistäni, vaan suuntaa kohti kattoa. Siipien hakatessa kattopaneeleihin mehiläinen kiertää pientä kahdeksikkoa ja muita epämääräisiä lentokuvioita. Välillä se tekee voltin ja kiinnittyy kattoon. Lentokuviot jatkuvat. Alan tulla ihan kärsimättömäksi ja mutisen vaativalla, mutta hiljaisella äänellä, että tule nyt perhanan pörriäinen sieltä alas. Kuin käskystä pörriäinen pörisee ulos ikkunasta.