Rojahdan sohvalle. Ainoa asia jota mietin on, että nyt pitäisi keksiä joku oikein hyvä selitys, että ei tarvitsisi mennä sinne saksan luennolle.

Olen kipeä - No en oikeasti ole, joten omatuntoni ei suostu tähän.
Minun on pakko päästä lenkille -  Olen kolmena edellisenä peräkkäisenä päivänä käynyt vähintään tunnin lenkillä, joten yksi lepopäiväkin ei olisi pahitteeksi.
En tiedä mitä edellisellä luennolla on tehty - No siksi ainakin minun pitäisi mennä.
Minua ei todellakaan kiinnosta tällä hetkellä saksan opiskelu - Ähh.
Voisin opiskella itsekseni kämpillä - Niin varmaan!
Pyydän poikaystävääni keksimään hyvän selityksen - Ei vastausta viestiin.

Tuijotan kelloa. Aika kuluu liian nopeasti. Luen sillä hetkellä _todella_ kiinnostavaa naistenlehteä (ilmaisnumero). Kello on vartin yli viisi. Tiedän, että bussi tulee pysäkille noin kahtakymmentäviittä vaille kuusi.

Lopulta huokaan syvään, laitan vaatteet päälle ja kamat repuun ja raahaudun ydinkeskustan läpi pysäkille samalla kun toivon, että myöhästyn bussista. En myöhästynyt.