Rojahdan
sohvalle. Ainoa asia jota mietin on, että nyt pitäisi keksiä joku
oikein hyvä selitys, että ei tarvitsisi mennä sinne saksan luennolle.
Olen kipeä - No en oikeasti ole, joten omatuntoni ei suostu tähän.
Minun on pakko päästä lenkille - Olen kolmena edellisenä
peräkkäisenä päivänä käynyt vähintään tunnin lenkillä, joten yksi
lepopäiväkin ei olisi pahitteeksi.
En tiedä mitä edellisellä luennolla on tehty - No siksi ainakin minun pitäisi mennä.
Minua ei todellakaan kiinnosta tällä hetkellä saksan opiskelu - Ähh.
Voisin opiskella itsekseni kämpillä - Niin varmaan!
Pyydän poikaystävääni keksimään hyvän selityksen - Ei vastausta viestiin.
Tuijotan kelloa. Aika kuluu liian nopeasti. Luen sillä hetkellä
_todella_ kiinnostavaa naistenlehteä (ilmaisnumero). Kello on vartin
yli viisi. Tiedän, että bussi tulee pysäkille noin kahtakymmentäviittä
vaille kuusi.
Lopulta huokaan syvään, laitan vaatteet
päälle ja kamat repuun ja raahaudun ydinkeskustan läpi pysäkille
samalla kun toivon, että myöhästyn bussista. En myöhästynyt.
tiistai, 9. tammikuu 2007
Kommentit