Töissä oli ihan kohtuullinen päivä. Sain tehtyä suurin piirtein mitä suunnittelinkin, mikä saavutus jo sinänsä. Lisänä joka keskiviikkoinen, oikeasti vasta toinen kerta, englanninkurssi. Että siellä on hauskaa. Porukka hihittää turinoilleen vähän väliä ja opettaja lykkää pökköä pesään. Lisäksi saan kuulla vielä kunnon englantia. Eiväthän nämä sakemannit sitä osaa, joten pidän omaa kielitaitoani yllä ja opin siinä samalla jotain uuttakin. Esim nyt viimoisempana aiheena ollut small talk. Suomalaiset, eivätkä saksalaiset, sitä oikeasti osaa ilman kunnon treeniä ja opettelua. Miten se onkin niin vaikeaa olla innostunut, kiinnostunut, viehkeä, kehuskeleva ja miellyttävä keskusteluissaan. Me kun olemme niin suoraan menemässä asiaan ilman ihmeempiä pulinoita. Jännä. Mutta kun moiseen small talkiin törmää, se tuntuu todella miellyttävältä. Pistää hymyilemään. Joku ainakin esittää olevansa kiinnostunut minusta ja mielipiteistäni. Hieno taito. Pitänee treenata.

Olemme tässä päivän mittaan pohtineet mahdollisuuksia viimoisten vuosilomapäivien viettoon. Itselläni kun on vielä huikeat 9 päivää jäljellä. Ulkomaanvaihtosopimukseni antaa oikeuden noiden päivien käyttöön, joten käytän ne varmasti. Tosin tämä tarkoittaa kahden viikon lomaa ja kahden viikon työajan häviämistä kalenteristani saksan ajalta. Toki olen varma, että tämä innostaa itseni puristamaan mahdottoman hienon tieteellisen artikkelin puolen vuoden vaihdostani ja tekemästäni tutkimuksesta, mutta kaikki eivät näin osaa ajatella. Niimpä edessä on hienovaraista small talkia kaikkien pomojen kanssa. Kunhan vaan teen työni saan hyvillä mielin pitää lomani. Ja mikä hienointa, tavoitteena on päästä lomalla jääkiipeilemään!! Siitä onkin liian pitkä aika kun on viimeksi päässyt mojauttelemaan hakulla jäätä ja kiipeämään korkealle. Ja mikä parasta, laskeutumaan korkealta ja vauhdilla.