Ihanaa, nukkua omassa sängyssä kera oman tyynyn, loikoilla omassa kodissa sohvalla tuijottaen suomenkielistä tylsää töllöohjelmaa, herätä lämpimästä oman kullan kainalosta, rutistaa vanhoja tuttuja ja kavereita, koota palapeliä aamutunneille pakkomielteisenä, kävellä tuntun kaupungin katuja vaikka tuulee, sataa ja on pirun kylmä,  käydä olusella vanhojen kavereiden kanssa ja turista niitä näitä, juoda siideriä, käydä moikkaamassa tuttuja työkavereita ja mitä vielä. Lista tuntuu loputtomalta.

Ei tunnu niin pahalta kun ensimmäisen kerran yksikseni tänne lensin, mutta nyt voi kaivata näin kuivin silmin kaikkea sitä mihin joululoman aikana tottui. Kamala tunne, toisaalta.

Lentoni saapui eilen. Ensimmäinen ajatus oli hommata lento suomeen. Koska kehtaisin mennä seuraavan kerran, etten näyttäisi aivan säälittävältä. Kahden viikonpäästä(??) Olen varannut jo yhden lennon kuukauden päähän, sukelluskurssi hyvänä tekosyynä, mutta se tuntuu liian pitkältä. Viikonlopuille ei ole mitään suunnitelmia, jolloin aika vaikuttaa vieläkin pidemmältä. Joo, on se, säälittävää. Ehkä se menee ohi. Tai sitten ostan ne liput. Mietin vielä.

Töissä on tänään ensimmäinen päivä tämän vuoden puolella. En ole saanut oikeastaan mitään tehdyksi. Kollegani kysyi miksi olen pukeutunut labratakkiin, vaikka minua ei ole näkynyt siellä koko päivänä. Syy, jäätävä kylmyys, joka tuntuu vallanneen koko toimiston. Ovat ehkä säästäneet ja laittaneet lämmityksen joululomalle, joka kait jatkuu edelleen.

Taidan panostaa iltapäivällä jääkaapin valon peittämiseen ja herkkujen naposteluun. Eikös se aina tällaiset kurjat päivät korjaa jotenkin.