Kaikki tietävät elokuvakohtauksen, jossa kaunis nainen kulkee kadulla merkkikäsilaukku olallaan heiluen. Takaa kaartaa auto liian läheltä jalkakäytävää ja roiskaisee viereisen lätäkön naisen niskaan. Nainen jää litimärkänä suu aukiammottaen kadulle seisomaan. Auto kaahaa pois paikalta ja nainen katselee kauhistellen märkiä muotivaatteitaan ja käsilaukkuaan, suu edelleen auki ammottaen. Neito on täysin kykenemätön tekemään mitään. Tässä kohtaa aina itse mietin kuinka alkaisin raivota autoilijalle ja ottaisin rekkarin ylös ja vaatisin kuljettajaa maksamaan pesulaskuni ja kuuntelemaan päättymättömältä tuntuvaa mäkätystäni. Minua raivostuttaa katsoa elokuvan kohtausta, koska nainen ei kykene tekemään yhtään mitään.

Olin lähdössä töistä ja katselin ikkunasta näkyvää maisemaa kaatosateesta. Masentuneena laitoin jalkaani kangaskenkäni, joiden tiesin imaisevan itsensä täyteen vettä vain nähdessäänkin pienen lätäkön viiden metrin päässä. Ja eihän minulla ollut sateenvarjoakaan mukana. Lähdin tallustamaan kymmenen minuutin kotimatkaani ja noin kahden minuutin kohdalla jo tunsin kuinka vesi pursui jokaisella asekeleella varpaideni välissä. Matkalla mietein tyhjyyttään ammottavaa jääkaappiani ja päätin jatkaa matkaa ulko-oveni ohitse lotisevilla kengilläni. Tiesin, että jos olisin oveni avannut, olisin rojahtanut sohvalle ja jäänyt siihen loppuillaksi. Kävelin katuja pitkin kaatosateessa. Farkkuni olivat jo liimaantuneet reisiini kiinni ja kurjempaa olotilaa ei voinut olla. Sitten yhden kadunkulman jälkeen kuulin kuinka auton moottorin ääni voimistui takanani. Näin vastaantulevan naisen ottavan sateenvarjonsa ja ihmettelin kuinka nainen osoitti varjolla tielle päin. Sitten käännyin katsomaan tielle ja näin kuinka auton rengas osui tien ja jalkakäytävän väliin kertyneeseen valtavaan lammikkoon. Valtava vesiryöppy roiskahti päälleni. Ja vaikka olin jo kokolailla märkä, tämä varmisti asian! Ja voitteko kuvitella. Haukoin henkeäni suu ammollaan ja seisoin kadulla omaa oloani ja ulkonäköäni kauhistellen. Vastaantuleva nainen säästyi aallolta taitavalla sateenvarjon käytöllä. Hän katsoi minua säälivin ilmein. En sanonut mitään, seisoin vain paikallani suu auki. Auto kaahasi pois paikalta samaa tahtia kuin oli ilmestynytkin. Sain itseni kuitenkin jotenkin kasattua ja kehtasin juuri ja juuri käydä vielä siellä kaupassa.