Noin viikko sitten sain tietää, että työpaikalla oman tiimin kesken on ollut aina tapana viettää jonkinlaisia 'pikkujouluja', jota vuoden päätösjuhlaksi kutsuttiin. Tämä johtui muutaman tyypin uskonnollisesta vakaamuksesta, eli voivat tulla juomaan jouluglögiä ja syömään joulupipareita, mutta eivät juhli joulua, sillä juhlan nimihän oli vuoden päätösjuhla.

Odotin tätä työpäivän päätteeksi suoritettavaa yhteistä kivaa innolla, sillä seuraavan viikon isommat koko firman kattavat _joulujuhlat_ olivat kuulemma vuoden tylsimmät bileet ja moni epäröi raskaasti osallistumistaan. Eli omalla pienemmällä porukalla sitten vähän railakkaammin. Lisäksi edellisellä viikolla moni kertoi huolestuneena kuljetusongelmistaan työpaikalta kotiin, sillä se glühweinihän on niin vahvaa.

Keskiviikko siis koitti ja olin pannut paremmat housutkin jalkaani, jos vaikka pääsisi oikein jatkoille. Iltapäivällä puoli neljän aikaan poppoo alkoi kerääntyä kahvihuonetta kohden ja puheen sorina lisääntyi, joten oli aika siirtyä muiden seuraan. Pöytä pullisteli kaiken maailman kakuista ja herkuista, että oli vaikea löytää kahvikupilleen paikkaa. Maistoin melkein kaikkea ja päädyin aukaisemaan housujen ylimmän napin salaa pöydän alla. Kaikki tuntuivat jutustelevan ihan kuin normaalilla kahvitunnilla. Rupesin jo vähän kuin ihmettelemään, että tässäkös tämä oli, mutta sitten jo kuulutettiin, että paikalta löytyy myös sitä kuuluisaa glühweiniä. Siispä ensimmäisten joukossa ryntäämään höyryävän kattilan ääreen. En ilmeisesti ollut riittävän tarkkaavainen, sillä pieneen kahvikupposeeni päätyi sitä lasten glögiä, siis ei alkoholia. Ryystin kupin nopsaan tyhjäksi, että saisin uuden satsin vähän tujumpaa versiota samaisestsa juomasta. Nam. Tätä sen olla pitää. Keskustelu jatkui ja katselin muita hörppimistahtini määrittämiseksi. Noin puolen tunnin jälkeen tästä siemaisin viimeisen pisaran ja jäin ihmettelemään muiden pulinoita. Oikeasti, ja nämäkö olivat muka railakkaat. Huokailin ja melkein haukottelin. Kaiken kruunasi, kun yksi työkavereistä kajautti glühweiniä vielä löytyvän ja katsoi minua ja kysyi, että saisiko vielä olla kupillinen ja että täältä löytyy vielä alkoholitontakin. Vastasin, että voisin yhden kupillisen ottaa, mutta alkoholin kanssa. Koko kahvipöytä hörähti hekottamaan vastaukselleni. Ihmettelin ihan oikeasti, että mitäköhän nyt sanoin. Hörppäsin kupposen kohtuu nopsaan ja muiden tehdessä lähtöä autoillaan kotia kohti päätin tehdä samoin, kävellen kämpille.

Että sellaiset huikeat pikkujoulut. Aika säälittävä yritys verrattuna viimeviikonlopun suomalaiselle versiolle samaisesta juhlasta.