Työpäivän
jälkeen vesisateessa kämpälle. Kurjaa kun sataa vettä. Housunlahkeet
ovat ihan märät ja jokaisella askeleella kenkä roiskaisee kaaressa
hiekka-kura-velliä vielä siihen päälle. Kaunista, ähh. Kämpälle
päästyäni housut kuivumaan ja löhöämään sohvalle. Päätin lähteä
lenkille, joten ajattelin syödä ihan jotain pientä. Kaurapuuroa, nam.
Sitten vähän vielä makoilua.
Olin jo melkein lähtövalmiina, taas ne ah-ihanat trikoot jalassani, kun
sain kutsun 'viimoiselle' oluselle. Suomalaisopiskelijapojan viimeinen
ilta Würzburgissa. Muitakin opiskelijoita oli tulossa paikalle, joten
päätin lähteä mukaan. Ehtisin vielä hyvin käydä tunnin lenkilläkin ja
suihkussa.
Ylämäkeä siis. Toivottavasti kadun asukkaat eivät hermostu kun ramppaan
heidän talojensa ohitse ees taas illan pimetessä. Tällä kertaa ylämäki
tuntui aikas pahalta. Joko olin syönyt taas vähän huonoon aikaan, tai
sitten liian pitkä tauko, jopa 4 päivää, oli jo rapistanut kuntoni.
Pusersin mäen kuitenkin ylös pariin kertaan vähän kuin väkisin. Sitten
juosten takaisin kämpälle. Loppujen lopuksi siitä sai kuitenkin sen
tarvittavan mielihyvän tunteen.
Iltaa vietimme paikassa nimeltä Standard. Baari ei kuitenkaan tuonut
mieleen mitään standardin omaista, mitä nimestä olisi voinut kuvitella.
Pienellä sivukujalla ihan keskustassa oleva pienehkö baari, joka oli
valittu rupattelumahdollisuuksiensa takia. Ei siis mitään
musiikkimöykkää ja keskustelu tapahtui ihan normaalilla äänen
voimakkuudella. Tai ainakin siihen asti kunnes yllätyksenä paikalle
marssinut kolmen hengen jazz-bändi kasasi soittovehkeensä baarin
pieneen nurkkaan ja alkoi musisoimaan. Tosin ihan hyvää musiikkia, tuli
ihan Porin Jazzit mieleen. Oma äänen voimakkuus piti kuitenkin säätää
tässä vaiheessa korkeammalle tasolle, jotta keskustelun oli mahdollista
jatkua. Turistiin ja maisteltiin baarin olut tarjontaa. Yksikin
mämmiltä maistuva testattiin, kyllä, mämmiä saa nykyään myös
nestemäisenä, pitänee lähettää pääsiäisenä kotosuomeen maisteltavaksi.
Itse näin työelämässä jo ahkeroivana päätin muutaman tunnin
rupattelujen jälkeen painua unten maille. Vielä oikein kovasti onnea ja
mukavaa kotimatkaa toivottelin suomalaisopiskelijapojalle.
Toivottavasti törmäillään. Ja pidetään yhteyksiä.
Kämpälle päästyäni riisuuduin ja kaaduin sänkyyn. Heräsin aamulla ja totesin peiliin katsoessani, että ainiin, ne ripsivärit.
keskiviikko, 7. helmikuu 2007
Kommentit