Työpäivän jälkeen vesisateessa kämpälle. Kurjaa kun sataa vettä. Housunlahkeet ovat ihan märät ja jokaisella askeleella kenkä roiskaisee kaaressa hiekka-kura-velliä vielä siihen päälle. Kaunista, ähh. Kämpälle päästyäni housut kuivumaan ja löhöämään sohvalle. Päätin lähteä lenkille, joten ajattelin syödä ihan jotain pientä. Kaurapuuroa, nam. Sitten vähän vielä makoilua.

Olin jo melkein lähtövalmiina, taas ne ah-ihanat trikoot jalassani, kun sain kutsun 'viimoiselle' oluselle. Suomalaisopiskelijapojan viimeinen ilta Würzburgissa. Muitakin opiskelijoita oli tulossa paikalle, joten päätin lähteä mukaan. Ehtisin vielä hyvin käydä tunnin lenkilläkin ja suihkussa.

Ylämäkeä siis. Toivottavasti kadun asukkaat eivät hermostu kun ramppaan heidän talojensa ohitse ees taas illan pimetessä. Tällä kertaa ylämäki tuntui aikas pahalta. Joko olin syönyt taas vähän huonoon aikaan, tai sitten liian pitkä tauko, jopa 4 päivää, oli jo rapistanut kuntoni. Pusersin mäen kuitenkin ylös pariin kertaan vähän kuin väkisin. Sitten juosten takaisin kämpälle. Loppujen lopuksi siitä sai kuitenkin sen tarvittavan mielihyvän tunteen.

Iltaa vietimme paikassa nimeltä Standard. Baari ei kuitenkaan tuonut mieleen mitään standardin omaista, mitä nimestä olisi voinut kuvitella. Pienellä sivukujalla ihan keskustassa oleva pienehkö baari, joka oli valittu rupattelumahdollisuuksiensa takia. Ei siis mitään musiikkimöykkää ja keskustelu tapahtui ihan normaalilla äänen voimakkuudella. Tai ainakin siihen asti kunnes yllätyksenä paikalle marssinut kolmen hengen jazz-bändi kasasi soittovehkeensä baarin pieneen nurkkaan ja alkoi musisoimaan. Tosin ihan hyvää musiikkia, tuli ihan Porin Jazzit mieleen. Oma äänen voimakkuus piti kuitenkin säätää tässä vaiheessa korkeammalle tasolle, jotta keskustelun oli mahdollista jatkua. Turistiin ja maisteltiin baarin olut tarjontaa. Yksikin mämmiltä maistuva testattiin, kyllä, mämmiä saa nykyään myös nestemäisenä, pitänee lähettää pääsiäisenä kotosuomeen maisteltavaksi. Itse näin työelämässä jo ahkeroivana päätin muutaman tunnin rupattelujen jälkeen painua unten maille. Vielä oikein kovasti onnea ja mukavaa kotimatkaa toivottelin suomalaisopiskelijapojalle. Toivottavasti törmäillään. Ja pidetään yhteyksiä.

Kämpälle päästyäni riisuuduin ja kaaduin sänkyyn. Heräsin aamulla ja totesin peiliin katsoessani, että ainiin, ne ripsivärit.