Eilinen testi ei ihan onnistunut odottamallani tavalla. Vaikka karhensin ääneni täydelliseksi hoilaamalla alkuillan naapureiden iloksi, ei vaikutusta ollut kuultavissa. Visuaalista referenssiä ei tällä kertaa ollut saatavissa, joten jouduin herkistämään kuuloni äärimmilleen. Puhelimesta ei kuitenkaan kuulunut mitään normaalia puhetta kummempaa. Olisin odottanut kolinaa, räminää ja hurjia huudahduksia, kun äänestäni lamaantuneena olisi kultani heittänyt rähmälleen jalkojen notkahtaessa. Lopulta jouduin ihan kysymään suoraan vaikutuksia. Ensimäinen vastaus oli, että "eeei nyt oikeestaan". Ja sitten jatkoi, että "eiku joo, toi oli vissiin väärä vastaus, juu, kovasti huimaa!" Hih, ihana.

Aamulla tunsin nielemisen olevan kivutonta ja ilmakin kulki ilman ongelmia. Hämmästyttävää. En kai vaan olisi parantumassa (koputtaa pöytää). Ainoastaan raastava 100 metrin loiva ylämäki meinasi aiheuttaa hengen ahristusta, mikä taitaa olla vaan realiteettia näin reilun viikon sohvalla röhnötyksen jälkeen. Tästä ei voi päätellä muuta, kun että tiedossa siis ahkeraa kunnon kohotusta.

Töissäkin alkoi ihan ahristamaan. Siis nyt kun kerrankin naputtelu luonnistuu, totean neljän tekstiä tiiviisti täynnä olevan sivun jälkeen, että ei perkule, ei tää mitenkään voi mahtua normiartikkelin vaatimuksissa olevaan 8-10 sivuun. Mitä mää nytteen? Tästähän puuttuu kaikki kuvat ja taulukotkin vielä. Pyyhkiessäni hikeä otsaltani, päätän nyt kuitenkin jatkaa tekstin tuotosta samaan malliin. Kaippa sitä on sitten helpompi karsia, kai, ehkä, toivottavasti.