Eilinen testi ei
ihan onnistunut odottamallani tavalla. Vaikka karhensin ääneni
täydelliseksi hoilaamalla alkuillan naapureiden iloksi, ei vaikutusta
ollut kuultavissa. Visuaalista referenssiä ei tällä kertaa ollut
saatavissa, joten jouduin herkistämään kuuloni äärimmilleen.
Puhelimesta ei kuitenkaan kuulunut mitään normaalia puhetta kummempaa.
Olisin odottanut kolinaa, räminää ja hurjia huudahduksia, kun äänestäni
lamaantuneena olisi kultani heittänyt rähmälleen jalkojen notkahtaessa.
Lopulta jouduin ihan kysymään suoraan vaikutuksia. Ensimäinen vastaus
oli, että "eeei nyt oikeestaan". Ja sitten jatkoi, että "eiku joo, toi
oli vissiin väärä vastaus, juu, kovasti huimaa!" Hih, ihana.
Aamulla tunsin nielemisen olevan kivutonta ja ilmakin kulki ilman
ongelmia. Hämmästyttävää. En kai vaan olisi parantumassa (koputtaa
pöytää). Ainoastaan raastava 100 metrin loiva ylämäki meinasi aiheuttaa
hengen ahristusta, mikä taitaa olla vaan realiteettia näin reilun
viikon sohvalla röhnötyksen jälkeen. Tästä ei voi päätellä muuta, kun
että tiedossa siis ahkeraa kunnon kohotusta.
Töissäkin alkoi
ihan ahristamaan. Siis nyt kun kerrankin naputtelu luonnistuu, totean
neljän tekstiä tiiviisti täynnä olevan sivun jälkeen, että ei perkule,
ei tää mitenkään voi mahtua normiartikkelin vaatimuksissa olevaan 8-10
sivuun. Mitä mää nytteen? Tästähän puuttuu kaikki kuvat ja taulukotkin
vielä. Pyyhkiessäni hikeä otsaltani, päätän nyt kuitenkin jatkaa
tekstin tuotosta samaan malliin. Kaippa sitä on sitten helpompi karsia,
kai, ehkä, toivottavasti.
tiistai, 27. maaliskuu 2007
Kommentit