Töitten jälkeen suuntasin suoraan kaupungille. Kaappasin mukaani kasan tuliaisia. Luulisin, että ne vielä mahtuvat reppuun uikkareiden kanssa, ja pääsen ilahduttamaan kotimaan asukkeja.

Kämpälle päästyäni pakkasin vähän ja lösähdin sohvalle, kuitenkin päässäni vakava ajatus siivoamisesta. Lumisina päivinä kengät kun toimivat kuin jotkut kauhakuormaajat, jotka keräävät kaiken hiekan kaduilta eteiseen. Ei voinut enää kulkea paljain jaloin, kun kaikki hiekka tarrautui inhottavasti jalkapohjiin. Sukat on kätevä keksintö.

Tietokonetta töllöttäessäni pompsahti viestiä ruutuun. "Kutsuppa minut nyt kyllään", luki viestissä. Ja tottahan toki sitä kutsutaan. Ja tämähän pisti minun siivousaikeen kovin konkreettiseksi. Imuri heilumaan kuin viimeistä päivää ja loput tavarat paikoilleen. Täytynee kutsua noita vieraita useamminkin, jotta pysyis kämppä siistinä.

Kylään tuli siis tämä suomalainen opiskelijapoika. Hän kun on jättämässä tämän kauniin Würzburgin jo ensi keskiviikkona. Melkein vuosi on tainnut hänellä täällä vierähtää. Ja taisi olla viimoisia mahdollisuuksia vierailua edes toteuttaa. Ilta meni siinä jutellessa turistessa, kunnes piti elokuvaa kiirehtiä katsomaan saksalaisen neidon kanssa. Vissiin oikea naisten mies (virnistää ilkikurisesti). Toivottavasti törmäämme joskus tulevaisuudessa suomenkin päässä. Ainakin täytyy joskus korvata ne pari olusta, jotka päätyivät minulle evakkoon jääkaapintyhjennyksen tieltä.