Töitten jälkeen
suuntasin suoraan kaupungille. Kaappasin mukaani kasan tuliaisia.
Luulisin, että ne vielä mahtuvat reppuun uikkareiden kanssa, ja pääsen
ilahduttamaan kotimaan asukkeja.
Kämpälle päästyäni pakkasin
vähän ja lösähdin sohvalle, kuitenkin päässäni vakava ajatus
siivoamisesta. Lumisina päivinä kengät kun toimivat kuin jotkut
kauhakuormaajat, jotka keräävät kaiken hiekan kaduilta eteiseen. Ei
voinut enää kulkea paljain jaloin, kun kaikki hiekka tarrautui
inhottavasti jalkapohjiin. Sukat on kätevä keksintö.
Tietokonetta töllöttäessäni pompsahti viestiä ruutuun. "Kutsuppa minut
nyt kyllään", luki viestissä. Ja tottahan toki sitä kutsutaan. Ja
tämähän pisti minun siivousaikeen kovin konkreettiseksi. Imuri
heilumaan kuin viimeistä päivää ja loput tavarat paikoilleen. Täytynee
kutsua noita vieraita useamminkin, jotta pysyis kämppä siistinä.
Kylään tuli siis tämä suomalainen opiskelijapoika. Hän kun on
jättämässä tämän kauniin Würzburgin jo ensi keskiviikkona. Melkein
vuosi on tainnut hänellä täällä vierähtää. Ja taisi olla viimoisia
mahdollisuuksia vierailua edes toteuttaa. Ilta meni siinä jutellessa
turistessa, kunnes piti elokuvaa kiirehtiä katsomaan saksalaisen neidon
kanssa. Vissiin oikea naisten mies (virnistää ilkikurisesti).
Toivottavasti törmäämme joskus tulevaisuudessa suomenkin päässä.
Ainakin täytyy joskus korvata ne pari olusta, jotka päätyivät minulle
evakkoon jääkaapintyhjennyksen tieltä.
perjantai, 2. helmikuu 2007
Kommentit