Matka
Frankfurtiin sujui mukavasti lueskellen. Matka kestää suurin piirtein
puolitoista tuntia. Würzburgin päässä rata menee todella monien
tunnelien läpi, joten tulee treenattua paineentasausta ahkeraan.
Itsellä korvat tuntuvat olevan kovin herkillä paineenvaihteluille ja
tunnelit tuntuvat välillä jopa inhottavilta. Ihmettelenkin aina
vierustovereiden tyyntä ja rentoa ilmettä. Ovatko sitten tottuneet vai
osaavatko he jonkin salaisen tekniikan paineiden tasaamiseksi. Hmm.
Lentokentällä kökkimistä ja odottelua vähän aikaa, kunnes Helsingin
kone näytti laskeutuneen. Löysin lopulta kultani ja mikä voisikaan olla
ihanampaa kuin rutistaa toista pitkään ja hartaudella. Onhan siitä jo
aikaa kun viimeksi nähtiin käynnilläni sukelluskurssilla suomessa.
Hyppäsimme s-bahniin ja matkasimme päärautatieasemalle. Hotellimme oli
aivan aseman vieressä, ei nyt mikään ihan luksus, mutta siisti ja
käytännöllisellä paikalla. Baarikaapin sisältö ja netti sisältyivät
hintaan, joten loppuilta sujui mukavasti olutta ryystäen, kainalossa
loikoillen ja turistessa kuulumisia.
Aamulla hotellin
aamiainen, joka sisältyi siis myös hintaan, ja tämän jälkeen
suuntasimme kuuluisalle zeil-kauppakadulle. Kiertelimme kaartelimme
kauppoja, löysimme kullalle krakan häitä varten (siinä luki oikein
nanoprotection! Tarkempi selvitys meneillään) ja itse törsäsin ruskeaan
mokkanahkahameeseen. Eikös nahkavaatteet ole aina hyviä
saksantulijaisia. Kävimme myös kurkkaamassa maisemia MainTowerista,
pilvenpiirtäjästä. Rakkojen irvistellessä kantapäissä päätimme
loikoilla iltapäivän hotellilla ja maistella shampanjaa. Illan
hämärtyessä suuntasimme matkamme lähikaduille ja pongasimme
amerikkalaisravintolan, jossa söimme itsemme aivan ähkyksi. Oli aivan
mahdottoman hyvää. Jälkiruuaksi mansikka margaritat. Nam nam!
Olin saanut päähäni, että minun on aivan pakko päästä katsomaan
millainen paikka on Jazzkeller, kaupungin vanhin jazzkapakka
livemusiikilla. Tämän etsiminen olikin vaativa operaatio. Kartta
toisessa kädessä, sateenvarjo toisessa ja kaksi kartanlukijaa keskellä
kaatosadetta. Pikkukatuja meni ristiin ja rastiin ja sitä oikeaa ei
tuntunut löytyvän millään. Lopulta osuimme kuin vahingossa paikalle.
Tosin jouduimme jättää kyläilyn kurkistukseksi, paikka oli nimittäin
aivan täynnä. Joku toinen kerta sitten, mutta voin pikku vilkaisullakin
hyvillä mielin suositella. Tämän jälkeen kävimme vielä parissa baarissa
hörppäämässä muutamat.
Sunnuntaiaamun heräämisen ja
aamupalan jälkeen olisi mieluusti jäänyt makoilemaan pitkälle
iltapäivään hotellille. Miksi hotelleihin on keksitty tuo puolen päivän
uloskirjautumissääntö? Tästä johtuen roudasimme isommat kassimme
rautatieasemalle säilytykseen ja lojuimme päivän keskustan kahviloissa
ja söimme ällöttävän makeita suklaa- ja juustokakkuja. Lopulta täytyi
vain todeta viikonlopun päättyneen. Kulta lentokoneeseensa ja minä
junaan. Väsytti kovin ja oli haikeaa jättää hyvästit. Ei enää montaa
viikkoa. Pitäisikö hommata aamukampa?
maanantai, 26. helmikuu 2007
Kommentit