Matka Frankfurtiin sujui mukavasti lueskellen. Matka kestää suurin piirtein puolitoista tuntia. Würzburgin päässä rata menee todella monien tunnelien läpi, joten tulee treenattua paineentasausta ahkeraan. Itsellä korvat tuntuvat olevan kovin herkillä paineenvaihteluille ja tunnelit tuntuvat välillä jopa inhottavilta. Ihmettelenkin aina vierustovereiden tyyntä ja rentoa ilmettä. Ovatko sitten tottuneet vai osaavatko he jonkin salaisen tekniikan paineiden tasaamiseksi. Hmm.

Lentokentällä kökkimistä ja odottelua vähän aikaa, kunnes Helsingin kone näytti laskeutuneen. Löysin lopulta kultani ja mikä voisikaan olla ihanampaa kuin rutistaa toista pitkään ja hartaudella. Onhan siitä jo aikaa kun viimeksi nähtiin käynnilläni sukelluskurssilla suomessa. Hyppäsimme s-bahniin ja matkasimme päärautatieasemalle. Hotellimme oli aivan aseman vieressä, ei nyt mikään ihan luksus, mutta siisti ja käytännöllisellä paikalla. Baarikaapin sisältö ja netti sisältyivät hintaan, joten loppuilta sujui mukavasti olutta ryystäen, kainalossa loikoillen ja turistessa kuulumisia.

Aamulla hotellin aamiainen, joka sisältyi siis myös hintaan, ja tämän jälkeen suuntasimme kuuluisalle zeil-kauppakadulle. Kiertelimme kaartelimme kauppoja, löysimme kullalle krakan häitä varten (siinä luki oikein nanoprotection! Tarkempi selvitys meneillään) ja itse törsäsin ruskeaan mokkanahkahameeseen. Eikös nahkavaatteet ole aina hyviä saksantulijaisia. Kävimme myös kurkkaamassa maisemia MainTowerista, pilvenpiirtäjästä. Rakkojen irvistellessä kantapäissä päätimme loikoilla iltapäivän hotellilla ja maistella shampanjaa. Illan hämärtyessä suuntasimme matkamme lähikaduille ja pongasimme amerikkalaisravintolan, jossa söimme itsemme aivan ähkyksi. Oli aivan mahdottoman hyvää. Jälkiruuaksi mansikka margaritat. Nam nam!

Olin saanut päähäni, että minun on aivan pakko päästä katsomaan millainen paikka on Jazzkeller, kaupungin vanhin jazzkapakka livemusiikilla. Tämän etsiminen olikin vaativa operaatio. Kartta toisessa kädessä, sateenvarjo toisessa ja kaksi kartanlukijaa keskellä kaatosadetta. Pikkukatuja meni ristiin ja rastiin ja sitä oikeaa ei tuntunut löytyvän millään. Lopulta osuimme kuin vahingossa paikalle. Tosin jouduimme jättää kyläilyn kurkistukseksi, paikka oli nimittäin aivan täynnä. Joku toinen kerta sitten, mutta voin pikku vilkaisullakin hyvillä mielin suositella. Tämän jälkeen kävimme vielä parissa baarissa hörppäämässä  muutamat.

Sunnuntaiaamun heräämisen ja aamupalan jälkeen olisi mieluusti jäänyt makoilemaan pitkälle iltapäivään hotellille. Miksi hotelleihin on keksitty tuo puolen päivän uloskirjautumissääntö? Tästä johtuen roudasimme isommat kassimme rautatieasemalle säilytykseen ja lojuimme päivän keskustan kahviloissa ja söimme ällöttävän makeita suklaa- ja juustokakkuja. Lopulta täytyi vain todeta viikonlopun päättyneen. Kulta lentokoneeseensa ja minä junaan. Väsytti kovin ja oli haikeaa jättää hyvästit. Ei enää montaa viikkoa. Pitäisikö hommata aamukampa?