Kaikki ystävät viettävät lomapäivää Suomen itsenäisyyden kunniaksi. Tai olen ainakin hyvin varma asiasta, sillä en ole koko päivän aikana saanut yhtäainutta sähköpostia. Pieniä elonmerkkejä Suomesta olen saanut vain puhelimellani ja sekin on aiheuttanut suuria vieroitusoireen merkkejä sukeltamisesta.

Olen ollut kuivilla nyt kohta puolitoista kuukautta. Voisiko sanoa, että aika järkyttävää. En ole saanut hengittää sitä niin ihanaa kuivaa hapella rikastettua kaasua. En ole päässyt sumuiseen suomalaiseen vedenalaiseen maisemaan, vaan joudun katsomaan internetistä löytyviä kauniin kirkkaita maisemia ja värikkäitä kaloja. Onneksi löytyy videopätkiä myös  pimeistä luolista, Norjasta. Höh, koneessani ei ole kaijuttimia. Harmittaa, etten voi sammuttaa valoja ja sulkea verhoja täydellisen fiiliksen aikaan saamiseksi. Vai mahtaisiko työkaverini, joka on nenä kiinni tietokoneruudussa, hermostua moisesta ja lausua pari perinteistä saksalaista kirosanaa. No olisihan mielenkiintoinen kokemus sekin.

Joskus olen huomannut jopa haluavani olla pois vedestä pidempiäkin aikoja. Että ehkä se on vaan sitä kun-muutkin-saa-niin-sitten-minunkin-on-pakko-saada takaraivosta puskevaa lapsenomaista ajattelua.

Kaipaan myös aivan mahdottomasti sitä leijumisen tunnetta. Painottomuutta. Ja osaamisen tunnetta, kun huomaa pysyvänsä aivan paikallaan. Ihan hiljaa. Hengittämättä...

2 minuuttia....haukon ilmaa hengästyneenä ja painelen takaisin labraan tekemään töitä....