Heti kun olo alkoi tuntua paremmalle suuntasin tutulle ylämäkikävelylle. Puuskuttamaan pisti, mutta se oli ihan tiedossa. Hissukseen vaan mäki ylös ja muuten homma oli lähes pelkää maisemien ihastelua. Kaikki näyttää verhoutuneen vaalean kellertävän vihertävään. Ei mene enää kauan kun täällä on jo kunnon lehdet puissa ja puskissa. Mukavaa.

 - - -

Illasta meni taas hermo. Ei tosin mihinkään oleelliseen. Pistää vaan ärsyttämään musiikkikanavalta tuleva ohjelma, I wanna be made. Ohjelmassa nuorehkot immeiset saavat kaiken mahdollisen avun noin kuukauden verran tullakseen siksi mitä ovat aina toivoneet. Jostain syystä monet toiveet liittyvät jollain tapaa urheiluun ja jostain kumman syystä ohjelmaan päässeet tai valitut henkilöt ovat vähän normaalia pyöreämpiä. Ja voi sitä kitinän ja ruikutuksen määrää, kun jalkapallopelaajaksi haaveileva tyttö ei jaksa juosta kentän päästä toiseen. Itsepähän ovat hommaan halunneet, joten pitäisi vähän olla motivaatiotakin. Todella ärsyttävää. Ehkä ärsytykseni oli huipussaan myös sen takia, että olen sentään kuutisen vuotta palloa potkinut ja sen perässä juossut. Vieläkin jalka alkaa näin kevään tullessa vipattamaan pallon perään.

 - - -

Aamulla sain puolestani hämmästellä erään äiti-immeisen avautumista. Olin risteyksessä odottamassa punaisen valon vaihtumista. Nainen ja hänen toisessa kädessä roikkuva tarhaikäinen lapsi seisoivat tien toisella puolella samoissa puuhissa. Näin autoilijoille tarkoitetun valon vaihtuvan keltaiseksi ja _tiesin_ että noin kahden sekunnin päästä siitä jalankulkijoiden valo vaihtuu vihreäksi. Tässä vaiheessa lähdin jo ylittämään tietä ja siitäkös tien toisella puolella oleva nainen sai hepulin. Nainen alkoi motkottamaan jotain saksaksi, mutta ikäänkuin sekosi sanoissaan, kun heidänkin jo piti lähteä sitä tietä ylittämään. Hmmm. Oikeastaan tämä vain piristi aamua entisestään.

 - - -

Työt eli kirjoittaminen on sujunut loistavasti! Iltapäivästä vielä piristävälle englannin tunnille. Mukavaa kevättä vaan teillekin!